http://annelinkasityot.blogspot.com/ blogista tälläisen kivan linkin:http://kukat.fi/yleinen/kukkahoroskooppi/
Minä olen:
Suopursu 5.9. – 7.10.
Suopursua ei voi olla huomaamatta. Hänen läsnäolonsa vaistoaa jo
kaukaa ja hänen persoonansa on yhtäaikaa kiehtova ja uhkaava. Hän
kukoistaa haasteellisella kasvupaikallaan ja kohoaa pian sen
kiistattomaksi kuninkaalliseksi. Vanhastaan suopursukasvia on käytetty
karkottamaan täitä, koita ja rottia. Myös pursuihminen on elementissään
taisteltaessa pahaa vastaan. Hän kiiruhtaa hätäavuksi kriisialueille,
taistelee eläinoikeuksien puolesta tai pelastaa perjantai-iltaan
sammuneita nuoria. Hän myös odottaa runsasta kiitosta vaivoistaan,
vaikka kuittaakin sen vähättelyllä. Mukava elämä maljakossa kuihduttaa
suopursun nopeasti ja on epämiellyttävää myös ympäristölle. Pieneen
tilaan vangittu pursu levittää ympärilleen helvetillisen katkun, joka
särkee päätä ja silmiä. Perheessä suopursu määrää tavat. Hän joko
nalkuttaa tai antaa ymmärtää, kummin vain, mutta molemmissa lajeissa hän
on erittäin lahjakas. Vastalahjaksi hän antaa läheisilleen
tinkimättömän tuen ulkomaailmaa vastaan.Perheen on kuitenkin vahdittava,
ettei heidän pursunsa vedä itseään liian tiukille: puuvarsi voi joskus
katketa yhtäkkiä ja äänekkäästi.
En ihan tunnista kaikkia kohtia,joitakin kyllä.Mutta aika kiva horoskooppi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti